28.1.2022

Liikkumisen ammattilainen Heta Majamaa: ”Liike on lääke!”

Liikkumisen ammattilainen Heta Majamaa: ”Liike on lääke!”

”Urheilustako muka tulee vain paikat kipeäksi? Olen ehdottomasti eri mieltä!”, sanoo personal trainer ja fitness-valmentaja Heta Majamaa.

”Liikkuminen on loistava tapa nimenomaan vähentää erilaisia kipuja! Vahvasti viljelemäni mottoni onkin “liike on lääke”! Monet huomaavat erityisesti niska-hartiaseudun ja alaselän kiputilojen vähenevän merkittävästi, kun alkavat liikkua monipuolisesti ja säännöllisesti.

Majamaan mukaan moni aloittaa liikkumisen usein omaan lähtötasoonsa vähän turhan innokkaasti, minkä seurauksena lihakset voivat olla kipeät useiden päivien ajan ja esimerkiksi portaiden käveleminen saa irvistämään.

”Jos haluaa minimoida lihasten kipeytymisen riskin,  tärkeintä olisi malttaa aloittaa liikkuminen riittävän rauhallisesti ja kevyesti. Kun maltat lähteä liikkeelle omaan kuntotasoosi nähden riittävän rauhallisesti ja nostaa harjoittelun intensiteettiä vaiheittain ajan kanssa,  kroppa ehtii tottua harjoitteluun ja sitä kautta lihaskivut pysyvät vähäisempinä.

Muista ja huomioi siis oma lähtötilanteesi: esimerkiksi kaksi harjoituskertaa on jo sata prosenttia enemmän kuin yksi harjoituskerta! Eikä se ”naapurin huippukunnossa oleva Penakaan” ole siihen kuntoon heti päässyt: se on sekä pitkäjänteisen että nousujohteisen harjoittelun seurausta! Älä siis lähde tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan muista pitää maltti ja järki mukana harjoittelussa!

Kokemukseni mukaan valitettavan monet mieltävät harjoitteluksi vain ”todella kovat ja vähintään tunnin kestävät harjoitukset”. Eli moni aliarvioi esimerkiksi rauhallisen kävelylenkin tai muutaman minuutin keppijumpan hyödyt. Harjoittelun ei siis tosiaankaan tarvitse olla hampaat irvessä ja hiki hatussa puurtamista, vaan se voi olla esimerkiksi työpäivän lomassa tehty viiden minuutin taukojumppa, ystävän kanssa tehty puolen tunnin kävelylenkki metsässä tai kymmenen minuutin jooga omassa olohuoneessa. Kaikista tärkeintä on, että harjoittelumuoto on itselle mieluisa ja harjoittelu sopii sinne omaan arkeen ja aikatauluihin.

Olemme kaikki yksilöitä myös liikkumisen osalta ja siinä missä yhden silmät syttyvät kyykkytangon noustessa niskaan, toinen kokee suurta iloa päästessään juoksemaan lumihankeen villasukat jalassa ja kolmas nauttii ohjatusta kehonhuoltotunnista. Kannattaakin rohkeasti ja avoimin mielin lähteä kokeilemaan yksin tai vaikka sisaruksen, ystävän tai oman vanhemman kanssa erilaisia vaihtoehtoja: joskus se oma juttu voikin löytyä jostain aivan muualta, kuin mistä ikinä olisi arvannut ja ajatellut!

Ja huom! Se on vielä mainittava, että osalla meistä nimenomaan ne lihaskivut motivoivat ja ovat vahvasti ”se juttu”, miksi haluaa liikkua!”

Lisää aiheesta: ptheta.fi

Etuja & tarjouksia sinulle

    Liity Zsarin sisäpiiriin ja kuulet tarjouksista ja eduista ensimmäisenä.

    Tilaa uutiskirje